Mese Tean tarina – näin syntyi luova yrttiteeidea

"Äitini vei Ilonka Maman tietoa eteenpäin ja myöhemmin, kun hän oli jo yksi HERBÁRIAn ylimmistä johtajista, osallistui menestyksekkäästi monien tuotteiden kehittämiseen. Useita niistä on edelleen myynnissä." [...] "Useiden mutkien jälkeen myös isäni löysi töitä HERBÁRIAsta myyntiedustajana." (Ádám)

Kysyimme Fejes Ádámilta Mese Tean tarinasta. Hänen vanhempansa toivat teeperheeseen yrttien asiantuntemuksensa, hänen vaimonsa teki kuvitukset ja hän itse kirjoitti tarinat. 

Kerro meille vähän teistä, Ádám. Keitä olette ja mistä Mese Tean idea sai alkunsa?

Olen Fejes Ádám. Vaimoni kanssa unelmoimme Mesetean ja loimme sen yhdessä. Seuraavat sanat kirjoitti Ferenc Móra, mutta ne ilmaisevat täydellisesti myös meidän rakkautemme teitämme kohtaan:

„... Olen päässyt hieman pidemmälle kuin näkemään ruusussa vain kauneuden, pinaatissa vain epämiellyttävän ja turkintammessa vain hyvää polttopuuta. Opin rakastamaan ruohoa, puita ja kukkia ennen ihmisiä, ja varmasti säilytän ystävyyteni niiden kanssa siihen asti, kunnes minulla ei ole enää muuta tehtävää kuin lähettää viestejä maan alta sinisilmäisen villipellavan ja punaisena nauravien unikoiden kautta. Kun kukaan ei näe, silitän vielä tänäkin päivänä poppelin kaarnaa rakastavalla, pehmeällä kädellä, ja tunnen mustarunkoisen, majesteettisen tammen luonteen – tammen, joka pudottaa jopa terhonsa yhtä hiljaa kuin syntyperäinen ylimys lausuu sanan. 

Niin, olen lapsuudestani asti tiennyt, että puilla ja kukilla, elävillä kaisloilla ja kuolleilla olkikatoilla elävillä hanhenpoikasen värisillä sammalilla on sielu. Sanon vielä muutakin: kasveilla on myös järki, ihmisen järkeä vanhempi, sillä niillä on takanaan muutama miljoona vuotta enemmän kokemusta ja viisautta kuin meillä.

Kasvien rakkauden ihmeet, joissa avioliiton välittäjinä toimivilla koilla, mehiläisillä ja kaikenlaisilla hyönteisillä on suuri rooli, ovat hyvin tunnettuja. Ihmisen mielikuvitus ei pysty kilpailemaan niiden kanssa. Kasvien mielikuvitus on paljon rikkaampi. Ne ovat keksineet kaiken – paitsi moraalin. Onko salvian, jasmiinin ja syreenin rakkaus kauniimpaa kuin ihmisen, sitä on vaikea ratkaista, mutta biologista eroa niiden välillä ei ole!”

Mese Tea -kuvagalleria

Mesetean tarina on perheen tarina. Kaikki alkoi, kun äitini ja isäni menivät naimisiin vuonna 1972. Molemmat valmistuivat Kecskemétin puutarhayliopistosta, joten heidän sitoutumisensa kasveihin määritti jo nuorena heidän loppuelämänsä suunnan. 1990-luvulla molemmat päätyivät Herbárialle: äitini Momó ylimpään johtoon ja isäni Péter myyntiedustajaksi. 

Mistä vanhempasi ovat saaneet näin laajan tietämyksen yrteistä?  

Yrttiteeliiketoiminta perustuu tietoon ja luottamukseen. Molempia tarvitaan, jotta ihmiset voivat suhtautua yrttiteehen luottavaisesti. Vanhempani valmistivat hyväksi havaittuja yrttiteesekoituksia, jotka olivat kansanlääkinnässä pitkään tunnettuja ja käytettyjä ja heidän luotettavuutensa, rehellisyytensä ja kiistattoman ammattitaitonsa ansiosta yhteistyökumppaneille syntyi nopeasti pitkäaikainen luottamus ja uskollisuus heitä kohtaan. Kasvien kasvatus, hoito ja käsittely olivat koko ajan läsnä vanhempieni elämässä ja työssä.

Äitini vei Ilonka Maman tietoa eteenpäin ja myöhemmin, kun hän oli jo yksi HERBÁRIAn ylimmistä johtajista, osallistui menestyksekkäästi monien tuotteiden kehittämiseen. Useita niistä on edelleen myynnissä.

Isäni vietti koko lapsuutensa luonnossa, haikaroiden, sammakoiden sekä eteläisen Suuren alangon tulva-alueiden villin eläin- ja kasvimaailman ympäröimänä. Sieltä juontaa hänen rakkautensa luontoon, joka vei hänet suoraan Kecskemétin puutarhayliopistoon, jossa hän myöhemmin, aivan kuten äitini, suoritti puutarhainsinöörin tutkinnon. Useiden mutkien jälkeen myös isäni löysi töitä HERBÁRIAsta myyntiedustajana.

Miten sinä ja vaimosi päädyitte yrttiteiden maailmaan?

Miten me tanssitaiteilijat päädyimme yrttiteiden maailmaan?

Meilläkin on kaksi pientä lasta, jotka eivät enää nykyään ole aivan niin pieniä, ja tietenkin hekin, kuten kaikki koulua ja päiväkotia käyvät lapset, saivat kaikenlaisia yskiä, nuhia ja muita vaivoja. Yhdessä mielessä meillä oli helppoa, sillä vanhempieni ansiosta saimme aina vaivattomasti erilaisia yrttiteesekoituksia. Mutta helppo osuus päättyi siihen, kun vaimoni oli valmistanut teet. Seuraava vaihe oli usein meillekin vaikea, sillä tee voi täyttää tarkoituksensa vain, jos lapset todella juovat sen. Juuri tässä kohtaa kohtasimme esteitä. Useimmat lapset eivät nimittäin mielellään juo teetä, jonka maku tuntuu heistä vieraalta, varsinkaan jos jo sen nimikin kuulostaa oudolta. Kuka lapsi haluaa juoda teetä nimeltä Szárazköhögés, eikö niin?  Silloin saimme idean antaa teesekoituksille satumaisia nimiä siinä toivossa, että tytöt joisivat mieluummin Hercegnő-teetä ja pojat Királyfi-teetä. Kun kerran annoimme lapsillemme satuteetä, tuntui luontevalta kertoa niiden yhteydessä myös tarinoita. Näin ymmärsimme, että teenjuonti tarinan kera on paljon miellyttävämpää ja helpompaa kuin se, että lasta vain käsketään juomaan teensä.

Niinpä kirjoitimme teillemme tarinoita, koska toivomme, että jos lapset voivat samaistua satuhahmoon ja yrtit tulevat heille henkilökohtaisemmiksi ja läheisemmiksi, he juovat teen todennäköisemmin. Samalla he voivat tarinoiden kautta oppia yrteistä leikkisällä ja viihdyttävällä tavalla.

Adrienn ja Ádám – Mese Tean luovat tekijät

Mistä hahmojen ideat syntyivät?

Loimme tarinoiden hahmot teesekoitusten ainesosista, ja toivomme näin voivamme hauskalla tavalla vedota hieman lasten ylpeyteen: kuten tarinoiden sankarit, hekin voivat näyttää pystyvänsä siihen – ja todella juomaan sen teen! Satukirjoissa on myös väritettäviä kuvia, joiden avulla lapset voivat tehdä satuhahmoista oman tyylinsä mukaisia ja ainutlaatuisia.

Minä kirjoitin tarinat ja vaimoni piirsi kuvitukset. Koska vanhempani loivat teesekoitukset ja minä sekä vaimoni loimme yhdessä tarinat ja piirrokset, Meseteasta voidaan todella puhua useiden sukupolvien tietoon perustuvana perhetuotteena.

 

Tarinamme päätteeksi Ferenc Móra sopii jälleen hyvin:

En osaisi sanoa, kuka tämän alun perin kertoi, mutta joku Aasian tutkija kirjasi muistiin, että turanilaisten arojen paimentolaisheimot kokoontuvat kerran sukupolvessa juhlaan yhden valtavan tamariskipuun ympärille, kun kevään lämpimät sateet saavat vuokot nousemaan jopa kuolleesta hiekasta ja ihmisjoukot kuhisevat taianomaisen puun ympärillä. Arojen kansa juhlii, ja kutsuu tätä juhlaa Elävän puun juhlaksi... „Katsokaa, elävä puu!” sanovat vanhat nuorille, kuten heillekin sanottiin silloin, kun he itse olivat nuoria, ja he kastelevat sen juuria juomauhreilla, ja šamaanit laulavat lauluja sen kunniaksi, ja ennen kuin he purkavat jurttansa lähteäkseen jälleen puuttomien aavikoiden halki, he leikkaavat oksia elävästä puusta ja vievät niitä mukanaan vaelluksillaan muistutuksena luonnon luovasta voimasta. Minä kuitenkin melkein uskon, ettei ihminen koskaan pysty kuromaan umpeen sitä eroa, joka erottaa hänet kasvista – eikä ihmisen eduksi. Ihmisellä on järki, tietenkin on, mutta mitä hyötyä siitä on, jos ihmisellä ei ole järkeä silloin, kun on kyse hänestä itsestään? Sillä sen perusteella, mitä ihminen tänään tekee itselleen, ei todellakaan kannattanut tulla ihmiseksi.